Mieliyrtin tarina

Mieliyrtin tarina

Valikoimamme

Mieliyrtin perustuskiviksi laskettiin jo ihan suunnitteluvaiheessa arvot: reiluus, ympäristöystävällisyys, vastuullisuus, korkea laatu, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja ihmisläheinen palvelu. Näiden arvojen mukaan Mieliyrtti lähti etsimään omia tavarantoimittajiaan. Perusideana alusta asti oli, että koska meillä täällä Pohjois-Savon, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan alueella on paljon pienyrittäjiä, jotka tekevät omia tuotteitaan suurella sydämellä ja osaavasti, Mieliyrtti voisi olla se välikäsi, joka alkaisi myydä noita upeita ruokia, yrttejä, sieniä, luonnonkosmetiikkaa ja ympäristöystävällisiä käsityötuotteita. Tavoitteena oli ja on myös jatkossa, että tekijät pääsevät tekemään omia tuotteitaan rauhassa, eikä heidän tarvitse kantaa huolta niin paljon myynnistä.

Samalla pääsemme tarjoamaan näitä upeita maakuntien herkkuja, kosmetiikkaa ja kierrätyskäsitöitä kaupunkeihin, joissa ei välttämättä ollut aiemmin mitään mahdollisuutta päästä käsiksi näihin tavaroihin.

Lisäsimme valikoimaan myös joitakin perustuotteita, joita arvelimme tulevien mieliyrttiläisten haluavan. Ihannetilannehan on, että tuotteita ja tavaroita ei tarvitsisi tilata kovin monesta verkkokaupasta, vaan kaikki tarvitsemansa saisi samasta paikasta, samoilla postimaksuilla ja samassa paketissa. Mitä paremmin tavara matkustaa paikasta toiseen samassa pakkauksessa sen sijaan, että pitäisi lähettää useasta eri paikasta useassa eri paketissa, sitä enemmän luonto kiittää.

 

Puuttuuko meiltä jotain?

Onko Mieliyrtin valikoimassa jo se, mitä sinä tarvitset ja haluat? Jos meiltä puuttuu jotain, kerro se meille lähettämällä viesti asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@mieliyrtti.fi tai kirjoita WhatsApp-viesti numeroon
044 982 5479

 

 

Täältä voit lukea siitä, miten pakkaamme lähtevät paketit.

 

 

Mieliyrtti Karpalojauhe 60 ml

Mieliyrtti Karpalojauhe 2,9 dl (n. 100 g)

Mieliyrtti Mansikkajauhe, 60 ml

Mieliyrtti Mansikkajauhe 1,8 dl (n. 100 g)

Mieliyrtti Mustaherukkajauhe, 60 ml

Mieliyrtti Mustaherukkajauhe 1,85 dl (n. 100 g)

Mieliyrtti Mustamarja-aroniajauhe, 60 ml

Mieliyrtti Mustamarja-aroniajauhe, 1,5 dl

Mieliyrtti Mustikkajauhe, 60 ml

Mieliyrtti Mustikkajauhe 2,6 dl (n. 100 g)

Mieliyrtti Pihlajanmarjajauhe, 60 ml

Mieliyrtti Pihlajanmarjajauhe, 1,7 dl

Mieliyrtti Puolukkajauhe, 60 ml

Mieliyrtti Puolukkajauhe 2,9 dl (noin 100 g)

Mieliyrtti Ruusunmarjajauhe, 60 ml

Mieliyrtti Ruusunmarjajauhe 3 dl (n. 100g)

Mieliyrtti Tyrnijauhe, 60 ml

Mieliyrtti Tyrnijauhe 3 dl (n. 100 g)

Mieliyrtti Sieni-nokkoskeittoaines, gluteeniton

Mieliyrtti Suppilovahvero-nokkoskeittoaines

Mieliyrtti Nokkoslettujauhot

 

Klarna Checkout
kauppiaan tiedot